keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Valmistujaiskuvaus

Heipä hei!


Näin kevään valmistujaisten kynnyksellä onkin hyvä aika tehdä teemapäivitys numero kolme, eli asiaa valmistujaiskuvauksesta. :-)
Valmistujaiskuvaus sopii kaikille valmistuville. Sinun ei tarvitse saada valkolakkia tullaksesi kuvaan, valmistuminen on aina suuri virstapylväs elämässä ja ansaitset itsestäsi hienot kuvat tulipa sinusta sitten ylioppilas tai vaikka tohtori!



1. MILLOIN. Milloin on se hyvä aika tulla valmistujaiskuvaan? Tytöt laittautuvat parhaimmilleen juuri valmistujaispäivänä, joten se on tietysti se kaikista kysytyin päivä kuvauksille. Voisitko sinä kenties tulla jonain toisena päivänä vai onko kuvat saatava ottaa ehdottomasti juuri valmistujaispäivänä? Ajat lakkiaispäivälle koulun juhlan jälkeen, ovat juuri niitä kaikkein halutuimpia. Koulun juhlan jälkeen, mutta ennen omia juhlia haluat kuvaan kaikki, ja yleensä ensimmäiset ajat varataankin jo talvella.

2. MITÄ MUKAAN. Usein kysytään mitä pitäisi ottaa mukaan, kun tulee valmistujaiskuvaukseen. Tarvitseeko lakki ottaa mukaan, entäpä ruusu? Otetaanko koko kuvia, pitääkö juhlakengät olla mukana?  

Kevään valmistujaisia edeltävällä viikolla ja sitä seuraavalla viikolla meillä on studiolla ruusuja monissa eri väreissä tarjolla kuvaukseen. Jos et pääse näinä viikkoina kuvaan, tuo mukanasi oma kukka. Myös jos haluat kuvaasi jonkun muun kukan kuin ruusun, ota oma kukka mukaan.
Oma lakki kannattaa ottaa mukaan. Meillä on myös muutama lakki varmuuden vuoksi tarjolla, mutta oma lakki istuu yleensä kuitenkin kaikista parhaiten.
Juhlakengät kannattaa myös ehdottomasti ottaa! Suosittelemme ottamaan kaikki asusteet jotka kuuluvat asukokonaisuuteenne, jotta saamme otettua kuvia monipuolisesti (koko vartalo, puolivartalo, ilman puvuntakkia, puvuntakin kanssa... jne.) 


3. MISSÄ. Yo-kuvaukset (kuten kaikki muutkin kuvauksemme) voi tehdä myös miljöössä! Jos et halua perinteisiä kuvia studiossa, suunnitellaan ihan sinunnäköisesi kuva, vaikkapa rannalla tai tai tai... :-)



4. TAUSTA. Saat itse valita taustan kuvaasi. Jos et ole varma mikä tausta sopii asusi kanssa, ei hätää! Me osaamme kyllä valita sinulle sopivan taustan, ja näytämme mielellämme vahtoehtojamme!



Toivottavasti monelle tulee hyvät juhlat! Meiltä tulee hyvät kuvat ;-)
Varaa aikasi mahdollisimman pian, parhaat ajat viedään käsistä.